15.11.2016

Oho, 40! Viimeaikaisia kuulumisia: Oulu, paljon punaista ja maisemakuvia


Koko edellisen viikon laiskotti armottomasti. Kävin töissä ja sitten makasin sohvalla katselemassa sarjoja. Ei huvittanut bloggailla eikä pahemmin meikata eikä ottaa kuvia.

Viikon aikana tapahtu kaikenlaista. Alkoi talvi.
Trumpista tuli presidentti.
Leonard Cohen otti ja kuoli.
Ja mä täytin 40.

Tämä merkkipäivä ei tosin ole mikään traaginen tapahtuma. Olen jo pitkään odottanut syntymäpäivää ja mun uutta vuosikymmentä! Tuntuu että edessä on ihan uusi matka jonnekin tuntemattomaan :)




Pieni matka, tuttuun kohteeseen, oli tulossa heti viikonloppuna. Synttärit sattui arkipäivälle joten työpäivän jälken juhlimme mieheni kanssa kahdestaan, Herra Savo valmisti ihanan herkkuaterian. Ja viikonlopuksi lähdimme Ouluun tuulettumaan ja katsomaan burleskia.



Olen viettänyt Oulussa suuren osan elämääni joten tällä kaupungilla on aina paikka sydämessäni. Viikonlopun aikana meillä oli aikaa käydä pitkällä kävelyllä ja napsin kuvia kaikista mun lempipaikoista - Ainolan puistosta, Pikisaaresta, patosillasta.



Sattui aivan mahtava päivä - kevyt pakkanen ja mahtava auringonpaiste! Nyt innoissani spämmään täällä mun suosikkikuvilla :)







Yövyimme Lappi-hotellissa jo toista kertaa. Hotelli on keskustassa mutta hiljaisessa paikassa puiston lähellä. Huoneet ovat kauniita, siistejä ja sänky mukava, auton saa parkkiin sisäparkkikseen sekä aamupala on hyvä ja monipuolinen - mitäpä muuta hotellilta toivoa!

Ulkoilun ja hotellissa lepäilyn lisäksi kävimme syömässä, mm. ravintola Puistola keskustassa tarjosi herkullista ruokaa.

Pyörähdettiin kaupoissakin, vaikka en mitään ihmeempiä ostanutkaan. Ihan vain muutamia bilejuttuja, mitä unohdin pakata mukaan, tyyliin sukkahousuja.

Ja irtoripset! Kokeilin ekaa kertaa näitä Kiss Looks So Natural Pretty-ripsiä ja olivat tosi kevyet ja miellyttävät käytössä. 

Huomasin että tuoksun unohdin ottaa mukaan reissuun, höh. Sitten tajusin että mun lempparituoksu Hermes Jour d'Hermès Absolu on joka tapauksessa melkein loppu ja Sokoksella on 20% kantisalennukset... Joten tietenkin kävin nappaamassa uuden putelin!

Ja sitten etsittiin glitteriä!
Suunnittelin burleski-iltaa varten jotakin kimmeltävää glitterimeikkiä mutta mulla unohtui kaikki glitteripurkitkin kotiin! Kävin etsimässä kimalteita henkkamaukalta, heillä on kivoja irtoglittereitä, mutta hämmästyksekseni Oulun keskustan H & M ei tarjoaa samaa meikkivalikoimaa, mitä esim. Tampereen tai Kuopion Matkuksen liikkeet. Suomalaisesta Kirjakaupasta löytyi sitten nämä irtoglitterit ja koska ne oli vain 2,90€/kpl, ostin kolme eriväristä testiin.

Ainakin nyt on tullut testattua - ei eläinkokein vaan ihan rehellisesti tämän meikkihöperön testinassun avulla! - että tämä Suomalaisen askarteluglitter sopii myös kasvojen koristamiseen. Käyttäytyi ihan samalla tavalla kuin meikkikaupan glitter.
Ja onhan se nättikin!


Illan meikistä mulla ei ole ainuttakaan kunnollista fotoa. Vain pari vasta myöhään yöllä juuri ennen nassun pesua ja nukkumaanmenoa napattua kuvaa. Ja se on harmi, tykkäsin meikistä tositosipaljon!


Muistan toki, millä meikkasin. Kaikki mun lemppareita:
meikkivoide Dior Forever, silmien alla Laura Mercier Secret Brightening Powder, kulmakynä ABH Brow Wiz Auburn (Taina, olit ihan oikeassa - ihan huippusävy punapäälle!), luomivärit BareMinerals Nude-paletista, Kat Von D Tattoo Liner Trooper, vedenkestävä ripsari Too Faced Better Than Sex, NARS Sculpting Multiple Duo Copacabana - Sidari Beach varjostuksina ja MUS High Tech Lighter Orion korostusvoiteena, kirkkaanpunainen (ja kuvissa vähän jo pussautunut pois) Chanel Rouge Allure Velvet huulilla ja Depend 7 Day Hybrid Polish Lady Bug Love kynsilakkana. Ja lisäksi vielä tuo Suomalaisen Kirjakaupan askarteluglitter luomilla :D

Tilasin Zalandolta (meidän kaupoista ei oikein löytynyt kivoja) viikonloppua silmällä pitäen tämän mekon. Yllätyin itsekin, että se
1. tuli ajoissa!
2. oli sopivan kokoinen!!
3. ei ollut muutenkaan kamala!!! :D
Rakastan mekon väriä. Puhdas, kirkas punainen on minun suosikkiväri juhliin!

Oulussa oli kivaa! Oli mukavaa nähdä tuttuja ja kavereita! Kinky Carnival Burlesque Xmas Stockings á GoGo Nelivitosessa oli tosi hauska (paras oli tietenkin kuuma nunna Director's Kat <3 )

Mutta oli tosi mukavaa ajella sunnuntaina mussun kaa kotiin. Päässä uusi hattu :) Koska pörrökorvat! Ja käytännöllinen lippa räntäsateen varalta :D


6 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon:)
    Ihana mekko ja hattu tosi kiva. Ihan miun maun mukkaan:)

    VastaaPoista
  2. Hih, tuo hattu on niin hauska :) tosi kivan oloinen reissu, itse haluaisin joskus käydä Oulussa. Asuin siellä vähän aikaa joskus 16 vuotta sitten! Kylläpä aika rientää! Meikkilook on todella kaunis ja mekko ihan täydellinen <3 Chocolate oli mulle liian tumma ja sillä menee helposti yli, liikoja kun ei saa oikein pyyhittyä pois. Auburn on taas ihan täydellinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, ollaan siis joskus asuttu Oulussa samoihin aikoihin :D

      Mekko ja koko look jotenkin onnistui tosi hyvin, vaikka unohdinkin pakata mukaan tärkeitä juttuja ja inhoan hotellissa meikkaamista. Zalandokin yllätti positiivisesti tällä kertaa :)

      Auburn on tosi hyvä sävy! Välillä mietin et vois olla vielä hiukan vaaleampi (tukanväri seilaa pesueen myötä kirkkaan kuparisesta sellaiseen kultakupariin) mutta silti se on paras!

      Poista
  3. Oih Oulu <3 Onnea uudesta vuosikymmenestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulu on muuttunut viime vuosina tosi paljon. Mutta silti tietyt asiat pysyy samoina :)

      Kiitos Marika!

      Poista

Tervetuloa kommentoimaan! Please tell me what you think!